Vuoristomaisemia, viidakkotunnelmaa, kukkia, seikkailuja, upeita vaelluskohteita, salaperäisiä satumetsiä, levadoita, jalkapalloa, kapeita kujia, vanhoja tunnelmallisia rakennuksia, katutaidetta, perinteitä, tyrskyjä, juhlahumua. Madeira on vähintäänkin kaikkea tätä. Vain hiekkarannat puuttuvat.
Pinta-alaltaan 740 neliökilometrin kokoisen saaren ajaa isoista korkeuseroista huolimatta nopeasti päästä päähän. Noin 57 kilometriä pitkä ja 22 kilometriä leveä saari on kuitenkin kokoaan suurempi. Viikossa ei mitenkään ehdi kiertää kaikkia saaren upeita kohteita, joista moni on melko vaivalloisesti saavutettavissa. Mutta vaikka rohkeus ja kunto eivät riittäisikään vaeltamaan vuoristoon tai haastavimmille levadoille, saarella on katseltavaa ja ihasteltavaa moneen makuun. Saaren pääkaupunki Funchal jo itsessään tarjoaa paljon mielenkiintoista nähtävää ja koettavaa köysiradasta ja kelkka-ajelusta kasvitieteelliseen puutarhaan ja Christiano Ronaldon museoon.
Köysiratoja on Madeiralla muuallakin, mutta Funchalissa on kaksi, joista pidempi kulkee sataman kupeesta ylös Monten kaupunginosaan. Toinen köysirata kulkee Monten ja kasvitieteellisen puutarhan välillä. Ensimmäisestä on hienot näkymät kaupunkiin, jälkimmäisestä huimat maisemat vehreään vuoristorotkoon. Etenkin kaupungista lähtevään köysirataan voi olla pitkät jonot, mutta iltapäivään mennessä jonot ainakin meidän lomaviikollamme lyhenivät ihan siedettäviksi.
Jos matkustaa köysiradalla Monteen, kannattaa alas tulla kelkkakyydillä. Kelkka-ajeluilla on Madeiralla pitkät perinteet. Alun perin kelkoilla on tuotu tavaroita alas satamaan, mutta sittemmin perinteisiin asuihin pukeutuneet laskijat, carreiro, ovat tarjonneet jalaskelkoilla huimia kyytejä turisteille. Vauhdikas matka jalaskelkoilla pitkin jyrkkiä kapeita kujia on elämys, jota ei kannata jättää väliin (vaikka kyyti kohtuullisen hintava onkin, etenkin, kun matkaa takaisin vanhaan kaupunkiin jää ajelun jälkeen vielä parisen kilometriä). Kelkkailua suunnitellessa varmista kuitenkin, että kyytejä on sillä päivällä tarjolla.
Kasvitieteellisessä puutarhassa lajikirjo on valtavan laaja. Sokkeloisessa ja joka kulman takana uusia yllätyksiä pursuilevassa puutarhassa käyskentelyyn on syytä varata runsaasti aikaa, jos haluaa nähdä kaiken. Näin vuodenvaihteen tienoillakin puutarhassa kukki runsaasti, mutta arvelisin, että kukkeimmillaan puutarha on toukokuussa, jolloin kukkaloisto on Madeiralla komeimmillaan.
Kiehtovia kasveja löytyy kasvitieteellisen puutarhan lisäksi Funchalin kauppahallista. Sen värikkäissä ja runsaissa hedelmäkojuissa myydään hedelmiä, joista täällä kylmässä pohjolassa emme ole kuulleetkaan. Hedelmien kilohinnat voivat kauppahallissa kuitenkin olla pilvissä, joten hintojen kanssa saa olla tarkkana. Pitkin Funchalia on myös paljon hedelmäkauppoja, joista näitä herkkuja voi ostaa halvemmalla hinnalla.
Hedelmäkauppojen lisäksi Funchalin vanhassa kaupungissa on useita pieniä ravintoloita ja putiikkeja (ja muutamia kannabiskioskejakin, mikä itseä hieman hätkäytti). Kauppahallin kulmilta kohti Forte de São Tiagon linnoitusta kulkeva Rua de Santa Maria maalattuine ovineen on ehdottomasti näkemisen arvoinen.
Toki Funchalissa on myös monia eri museoita, joista yksi on omistettu saaren omalle pojalle, liki jumalaksi korotetulle Cristiano Ronaldolle. Sataman läheisyydessä sijaitsevan CR7-museon pokaali- ja pystikokoelma on vaikuttava. Ronaldon palvontaa enemmän itseäni ehkä kuitenkin kiinnosti seurata satamassa pyörähtäviä ja valtavia turistimääriä Funchaliin tuovia risteilijöitä, joiden joukossa myös Turun telakalla valmistettuja Mein Schiff -aluksia.
Jos merielämä kiinnostaa enemmänkin, Funchalin satamasta lähtee niin veneitä ja katamaraaneja kuin purjealuksia delfiineitä bongaamaan. Ja kun on kierrellyt pitkin Funchalia kaikkia mahdollisia nähtävyyksiä ihailemassa, voikin jo palkita itsensä ponchalla. Sokeriruokoviinasta (brandy), sitruunamehusta ja hunajasta valmistettu kirpeän kipakka juoma tuntuu pitkän aikaa luissa ja ytimissä.
Kokonaan oma lukunsa on Funchalin jouluvalot ja joulutori sekä uuden vuoden ilotulitus. Valoissa ei todellakaan ole säästelty, vaan vanhan kaupungin jokaisella kujalla tuikkii. Pääkatu Avenida Arriagan joulutorilla paikalliset myyvät tuotteitaan ja bulevardille on myös rakennettu jouluasetelmia pikkutarkkoine hahmoineen ja kukkaistutuksineen.
Jos jouluvalot häikäisevät, uudenvuoden ilotulitus on jotain käsittämätöntä. Sanat ja kuvat eivät riitä kertomaan, se on yksinkertaisesti koettava itse.
Paikallisbussin kyytiin
Kun Funchal on kierretty, voi hypätä rantakadulta lähtevien turisti- ja paikallisbussien kyytiin. Niillä pääsee kätevästi esimerkiksi Funchalin läheiseen viehättävään kalastajakylään Câmara de Lobosiin tai vuorten suojaamaan Nunnienlaaksoon, Curral das Freirasiin.
Nunnienlaaksoon matka kulkee pitkin kurvikkaita vuoristoteitä. Jos osaa valita oikean bussin, matkan varrella piipahdetaan Eira do Serradolla, josta on hyvät näkymät Nunnienlaaksoon. Meillä oli hieman vaikeuksia bussiaikataulujen tulkitsemisen kanssa ja muutoinkin päädyimme tähyilemään Nunnienlaaksoa alhaalta päin.
Curral das Freirasista lähtee vaelluspolku sekä alas että ylös Eira do Serradolle. Kun reidet tutisten tuli haettua vauhtia alhaalta, ei puhti enää olisi riittänyt Eira do Serradolle kiipeämiseen. Mutta aikanaan tänne kauniiseen laaksoon ei edes kulkenut tietä. Laakso on asutettu vuoden 1566 tietämillä, jolloin merirosvot hyökkäsivät Funchaliin. Ensimmäinen tie laaksoon saatiin vasta vuonna 1962.
Kylä itsessään ei ole kovin kummoinen, enempi paikassa kiehtoo ajatus siitä, miten erikoisiin paikkoihin ihmiset ovat sinnikkyydellä kotinsa rakentaneet. Ja matka läpi eukalyptus- ja pähkinäpuumetsien sekä pilvien on huikea. Kun paikanpäälle on tullut, kannattaa kurkistaa kylän koristeelliseen kirkkoon. Näin joulun aikaan sinnekin oli rakennettu asetelma pikkuruisine hahmoineen.
Vuokra-autolla vielä vähän enemmän
Auton vuokraamalla pääsee näkemään vielä vähän enemmän. Joskin esimerkiksi haaveilemiani levada- ja vuoristovaelluksia olisi ollut hieman haastava tehdä omalla autolla paikalle ajaen. Tämä siitä syystä, että pääosin reitit ovat pitkiä ja ne on kuljettava edestakaisin. Esimerkiksi 13 kilometrin vaellus Pico do Arierolta Pico Ruivolle olisi luultavasti ollut tällaiselle nivelrikkoiselle liian vaativa ponnistus, etenkin, jos matka olisi pitänyt kulkea myös takaisin. Meiltä loppuikin rohkeus ja luotto omaan kuntoon kesken. Kävimme kuitenkin reitin lähtöpaikalla Pico Arierolla. Tuolloin osui niin sumuinen ja tuulinen keli, ettei vaellukselle lähtö varmasti olisi ollut viisasta kovempikuntoisenkaan kohdalla.
Levadoista kävimme tutustumassa Dos Balõesin levadaan, joka edestakaisin kuljettuna on yhteensä vain noin viisi kilometriä helposti tallusteltavaa maastoa. Tämä levada ei itsessään ollut mikään huikaisevan hieno kokemus, mutta toki sen näköalapaikalta oli kauniit näkymät. Samoin laakso, josta vaellukselle lähdettiin oli vehreydessään kaunis, jopa sademetsämäinen. Lämpimästi joka tapauksessa suosittelisin ottamaan kohteeksi jonkin muun saaren levadoista, ainakin, jos haluaa seikkailla luolissa tai nähdä vesiputouksia.
Suosittelisin myös retkeä saaren laakeripuumetsään, vaikka itse saimmekin siitä vain pienen pienen maistiaisen. Funchalista kohti saaren koillisosissa sijaitsevaa Unescon maailmanperintökohdetta, Fanalin Laurisilvaa, ajattaessa luonto ehtii muuttua moneen otteeseen vehreistä vuoristomaisemista Paul da Serran tasankomaisemiin. Meidän käydessä paikalla oli sumuista ja sateista, mutta se toki kuuluu asiaan, ilman sumun tuomaa kosteutta salaperäisen satumainen metsä ei menestyisi.
Fanalista takaisin Funchaliin kannattaa ajella pohjoisrannikon kautta ja poiketa hassujen talojen Santanaan. Näissä perinteisissä kolmiomaisissa ja olkikattoisissa taloissa on nykyisin käsityöpajoja ja matkamuistomyymälöitä.
Kaiken jo edellä kerrotun lisäksi Madeiralta löytyy monia muita upeita paikkoja. Tälle Atlantin helmelle onkin helppo menettää sydämensä.
Marika Timonen 