Marika Timonen

Eräs haave toteutui pääsiäisenä, kun puolison kanssa astuimme Kirkkoniemellä (Kirkenes) laivan kyytiin ja seilasimme pitkin Norjan rannikkoa Bergeniin. Historiallinen Hurtigruten (”Norjan rannikon pikajuna”) reitti kulkee Kirkkoniemeltä Vuoreijan (Vardø), Hammerfestin, Tromsøn, Lofoottien ja Trondheimin kautta Bergeniin pysähdellen monissa muissakin reitin varrelle olevissa rannikkokylissä. Omia suosikkejani näistä olivat ehdottomasti Lofoottien Svolvær ja jäämereen rajoittuva Vuoreija sekä Trondheim ja Bergen.

Matkasimme Kristina Cruisesin kuuden päivän risteilyllä (1.−7.4.), johon sisältyi risteilyn lisäksi menolento Helsingistä Ivalon kautta Kirkkoniemelle, paluulento Bergenistä, hotelliyö Bergenissä, aamupalat, yhteiset lounaat ja illalliset sekä suomalaisen matkanjohtajan palvelut. Matka taittui Havila Voyages varustamon vuonna 2023 liikennöinnin aloittaneella Havila Polluxilla, johon mahtuu 680 matkustajaa. Pukukoodi laivalla oli oikeasti rento, illallisellekin kelpasi farkuissa, hupparissa ja tennareissa.

Vuoreija

Hurtigruten sai alkunsa jo vuonna 1893, mutta edelleen se on tärkeä ja monin paikoin maantieyhteyksiä nopeampi yhteys Norjan rannikkokaupunkien ja -kylien välillä. Reitillä kulkevat laivat eivät kuljeta vain turisteja, vaan myös paikallisia ihmisiä ja tavaroita.

Kirkkoniemestä lähdettäessä ensimmäinen satama ja pysähdyspaikka on Vuoreijassa, jossa meillä oli mahdollisuus pikaiseen piipahdukseen maissa. Alle 2000 asukkaan kylässä on pysähtynyt ja rappioromanttinen tunnelma. Ehdimme kierrellä vain sataman välittömässä läheisyydessä, mutta jokin tässä hiljaisessa, rapistuneessa ja jäisen tuulen syleilemässä kylässä viehätti aivan erityisesti. Tänne olisi suonut pikkuisen pidemmänkin pysähdyksen.

Hammerfest ja Tromsø

Vuoreijasta lähtiessä päivä alkoi painua iltaan ja edessä oli myrskyinen yö. Useisiin eri satamiin tehtävien pysähdysten ansiosta avomerellä ei seilata pitkiä aikoja kerrallaan, mutta siitäkin huolimatta yöunet keinuvassa laivassa jäivät katkonaisiksi. Aamupäivällä tuuli vielä yltyi siinä määrin, että jouduin turvautumaan matkapahoinvointipilleriin. Hammerfestiin saapuessa olo olikin koko lailla nuutunut ja huojuva.

Olemme käyneet Hammerfestissa aiemmin kesäaikaan. Nyt tämä kesällä vilkkaalta tuntunut kaupunki oli keväisen kylmä ja harmaa, ja kiirastorstain ansiosta hipihiljainen. Liikkeellä taisi olla lähinnä turisteja, sillä Norjassa myös kiirastorstai on pyhäpäivä ja pääsiäisen aikaan norjalaiset suuntaavat mökeilleen hiihtämään.

Sataman läheisyydessä tehdyn lyhyen köpöttelyn aikana silmään ei osunut mitään erityisen mielenkiintoista tai mieleenpainuvaa. Lähinnä tuli mieleen, että Hammerfest saattaa olla kuten moni Suomen kaupungeista, ihan kiva kesäkaupunki. Tosin eipä minulla siitä kesäisestä käynnistäkään mitään kohokohtaa ole jäänyt mieleen.

Hammerfestista matka jatkui kohti Tromssaa. Tuuli alkoi tyyntyä, mutta sää oli muuten pilvinen ja suttuinen joten mahdollisista mahtavista maisemista näimme vain aavistuksen. Toisaalta uni painoi siinä määrin silmäluomia, että oli myös pakko antaa periksi ja ottaa päiväunet.

Tromssan satamaan saavuimme vasta hieman ennen puolta yötä. Täälläkin olisi voinut käydä maissa, mutta eipä meitä yöjuoksu innostanut. Näimme siis vain öisen kaupungin valot ja nettikuvista päätellen paljon jäin näkemättä. Tänne ehkä täytyy tulla toiste, valoisaan aikaan.

Risøyrenna ja Stokmarknes

Kolmas risteilypäivä oli yhtä maisemailotulitusta. Pilvetkin sopivasti väistyivät ja tekivät tilaa auringolle.

Aamulla seilasimme läpi keinotekoisen kanavan, Risøyrennan. Vuonna 1922 avattu kanava on rakennettu merenkulkua helpottamaan räjäyttämällä ja ruoppaamalla matalaa salmea. Lumipeitteisten vuorten kehystämä kanava matalikkoineen kimmelsi kevätauringossa kauniin turkoosina.

Kanavalta matka jatkui Stokmarknesiin, josta koko Hurtigruten on saanut alkunsa. Täältä kapteeni Richard With lähti purjehtimaan kohti pohjoista reitille, jota moni muu piti liian vaarallisena ja vaikeana säännölliseen liikenteeseen. Satamassa onkin Hurtigruten museo, jonne on museoitu yksi reitillä kulkeneista aluksista, höyrylaiva MS Finnmarken.

Tällä kertaa jätimme museoon tutustumisen väliin. Kenties olisi kannattanut maissaoloaika kuitenkin museoon käyttää, sillä Stokmarknes ei muutoin tarjonnut paljoakaan sanottavaa. Sen sijaan maininnan arvoinen on ”peikkojuoma”, jota laivan kannella myytiin Stokmarknesista lähtiessä. Melkoinen peikko varmaankin pitää olla, jos tästä omenapohjaisesta tujusti inkiväärillä maustetusta juomasta nauttii. Hetken aikaa ei kylläkään kylmä tullut liki, kun juoma poltteli suussa ja kurkussa.

Raftsundet ja Trollfjord

Stokmarknesin jälkeen saavuimme Lofootit ja Vesterålenin erottavalle kapealle salmelle, Raftsundetiin, josta erkanee sivuhaara Trollfjordiin. Raftsundetissa vuoret nousevat korkeina ja jyrkkinä kummallakin puolella salmea. Laiva tavallisesti tekee myös pyörähdyksen vieläkin kapeammassa Trollfjordissa, mutta tällä kertaa se ei ilmeisesti lumivyöryvaaran vuoksi onnistunut. Laiva kuitenkin pysähtyi sivuhaaran suuaukolle, joten saimme aavistuksen siitä, millaista taiturointia laivan kapteenilta vaaditaan vuonossa kulkemiseen.

Salmi oli koko 25 kilometrin matkalta uskomattoman kaunista katseltavaa. Asuapa näissä maisemissa.

Svolvær

Lofooteille Svolværiin saavuimme illansuussa auringon laskiessa. Olisin jo saapuessa halunnut sännätä laivan kannelle kameroineni, mutta harmikseni saapuminen osui juuri illallisaikaan, jota tosin pikkuisen oli aikaistettu juuri tämän pysähdyksen vuoksi. Onneksi aurinko ei ihan kokonaan ehtinyt laskea ennen maihin pääsyä.

Svolværissa saimme pienen, mutta sitäkin maistuvamman maistiaisen Lofooteista. Jo pelkästään satama-alue vanhoine ja uusine rakennuksiin ja veneineen sekä veden pinnasta heijastuvine vuorineen hurmasi minut täysin. Ja miten paljon vielä jäi näkemättä? Tänne on ehdottomasti päästävä vielä uudelleen.

Svolværista lähtiessä kohtasimme sisaraluksen, minkä johdosta laivalla laitettiin hulabaloo pystyyn. Väki kokoontui kummankin laivan kannelle hurraamaan ja Norjan lippuja heiluttamaan laivojen kansi- ja konemiehistöjen suihkuttaessa toistensa päälle vesiletkuilla vettä. Kumpi tämän kisan sitten mahtoikaan voittaa, epäilen, että kummallakin laivalla kerrotaan omaa tarinaa.

Yön jo tummuessa saimme vielä taivaallisen huipennuksen ikimuistoiselle päivälle. Revontulten loimutessa matka jatkui kohti Norlandia.

Brønnøysund

Aurinkoisen maisemailoittelupäivän jälkeen oli vuorossa taas pilvisempi ja jossain määrin raukea päivä. Iltapäivällä pääsimme käymään maissa Brønnøysundissa. Kovasti hiljainen oli tämäkin noin 5000 asukkaan kaupunki. Ilmeisesti täältäkin olivat asukkaat pääsiäisen viettoon lähteneet.

Brønnøysundin läheisyydessä on Torghatten vuori, johon eroosio on nakertanut reiän ja jonka läpi kulkee kävelyreitti. Sitä pitkin emme nyt päässeet kävelemään, vaan oli tyytyminen laivan kannelta tuon rei’än tähyilemiseen.

Trondheim ja Kristiansund

Yöllä tuuli ja keikutti jälleen, joten oli vähällä, ettei Trondheimissa tehnyt mieli vain kääntää sängyssä kylkeä. Etenkin, kun olemme myös Trondheimissa aiemmin käyneet, ja varsinkin, kun maihin piti lähteä kello 6.30 aikaan ennen aamupalaa. Onneksi kuitenkin saimme itsemme liikkeelle.

Kävelykierros kaupungissa jos ei nyt varsinaisesti piristänyt, niin sykähdytti. Niin paljon kaikkea kaunista katseltavaa. Ja harmi, niin vähän aikaa.

Trondheimista matka jatkui Kristiansundiin. Aamuaurinko ehti matkan varrella vaihtua sateeksi. Sade lässäytti aika lailla tunnelman ja kuvatkin jäivät vaisuiksi, kun maihinmenoa odotellessa en merenkäynnistä väsähtäneenä viitsinyt ottaa kameraan teleobjektiivia.

Piipahdus maissa jäi myös puolijuoksusuoritteeksi. Aavistus kuitenkin saatiin, että täällä voisi toistekin käydä. Kuten nettikuvien perusteella Ålesundissakin, jossa laiva pysähtyi keskiyöllä ja joka jäi kokonaan näkemättä. Sillä hetkellä nimittäin vielä uinuimme unessa, mutta ei enää hetkeä myöhemmin.

Viimeisenä risteily-yönä saimme ”nauttia” Dave-myrskyn liepeistä ja rippeistä. Merenkäynti ei ollut ehkä ihan niin kovaa kuin ensimmäisenä yönä ja sitä seuraavana aamuna, mutta kovin katkonaiseksi jäi uni jälleen röykytyksen vuoksi. Vielä neljä päivää myöhemmin minua huimasi ja huojutti.

Bergen

Bergeniin saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä, mutta kärsimättömälle luonteelleni yhteinen kiertoajelu tuntui liian aikaa vievältä. Myös hotelli-illallinen oli pettymys ja jos olisin sen tiennyt, olisin mieluummin käyttänyt aikani kaupungilla vaellellen.

Yleisesti ottaen yhteiset ruokailut laivalla olivat, toisin kuin etukäteen pelkäsin, varsin mukavia. Ruokakin oli enimmäkseen kohtuullisen hyvää, vaikkakin tällaiselle henkisesti ruokarajoitteiselle fine dining -tyyppiset ruokalistat olivat ajoittain vähän haastavia. Ja ruokaa oli vähintäänkin riittävästi, vaikka viimeisinä päivinä alkoi jo tulla ikävä koti- ja roskaruokaa. Mutta hotelli-illallista ei voi parhaalla tahdollakaan kehua. Aamiainen sentään oli hyvä.

Bergeniä tosiaan olisi mielellään kiertänyt omatoimisesti, kun siihen periaatteessa olisi ilman kiertoajelua ja illallista ollut ihan hyvin aikaa. Mutta ymmärrän toki, että se kai ei oikein ole ryhmämatkan idea. Ja ehdimmehän me nytkin paljon nähdä. Bergen vain oli jäänyt jo aiemmalla lomareissullamme kaihertamaan, kun silloin meillä ei ollut tätäkään vertaa aikaa kaupunkiin tutusta. Ja ehkä toistaiseksi vielä olen enemmän omatoimi- kuin ryhmämatkaaja, se tuli todettua.

Bergenissä viehättää erityisesti historiallinen kerrostuma. Unescon maailmanperintökohde, hansakauppiaiden Bryggen tietenkin on viehättävä, mutta niin on koko keskustan alue vanhoine rakennuksineen.

Ehdimme pikaisesti ihastella kaupunkia myös lintuperspektiivistä, kun iltasella illallisen jälkeen pistäydyimme Fløibanen-köysiradalla. Ylhäältä kukkulalta oli varsin hulppeat näkymät ja täältä myös avautuu mahtavat retkeilymaastot. Melko selvää, että kolmaskin reissu Bergeniin taitaa tarvita tehdä.

Yhteenvetona Hurtigruten-risteilystä sanoisin, että reissu oli upea ja ehdottomasti myrskyvalvomisten arvoinen. Aikatauluihin ja ruokailuihin olisin toivonut enemmän vapautta ja väljyyttä, mutta ymmärrettävästi reittiliikenteessä aikatauluja ei voi järjestää jokaisen oman mielen mukaan. Ja arvostan sitä, että ruokailuissa on pyritty minimoimaan hävikkiä välttämällä seisovia pöytiä.

Itselle vielä omatoimimatkailu on mieluisampi vaihtoehto, mutta ryhmämatkustamisessa on puolensa. Matkustaminen oli helppoa ja vaivatonta, kun kaikki oli valmiiksi mietitty ja suomalainen matkanjohtajakin oli tukena ja turvana. Meille osui matkaseuraksi myös oikein mukava ryhmä.

Sää on se mikä se on, eikä sille kukaan mitään mahda. Ja itsepähän valitsimme ajankohdaksi oikukkaan kevään. Norjan maisemat sikstoiseen ovat upeat säässä kuin säässä.

Kesälomareissun ”pääkohteet” olivat Oslo ja Lillehammer, mutta kauttakulkukohteeksi jäänyt Ruotsi yllätti positiivisesti. Kenties jopa saatoin rakastua Gävleen ja Norrtäljeen. Piipahdetaan kuitenkin myös Örebrossa, Falunissa ja Uppsalassa. Sitä ennen mainittakoon, että Scandic Västeråsissa on aivan loistava aamiainen, josta ei taatusti puutu mitään. Muutoin hotelli on melko kolho, mutta se tosiaan tarjoaa helposti parhaimman aamiaisen, mitä olen missään päässyt nauttimaan.

Örebro

Lähdimme Turusta liikkeelle aamulaivalla ja katsoimme, että Västerås on sopivan ajomatkan päässä Tukholmasta yöpymistä ajatellen. Hyvin olisi jaksanut ja ehtinyt ajaa Örebrohon asti, jossa olisi saanut mukavasti päivänkin vietettyä, jos aikaa olisi ollut. Nyt ehdimme pitää vain pienen käppäilytauon matkalla Osloon, mutta mukava maku jäi kaupungista.

Mitä löysimme Örebrosta? Historiaa ja vanhoja rakennuksia rakastavan silmää ja sielua hivelevän Wadköpingin. Wadköping on Turun Luostarinmäkeen verrattavissa oleva viehättävä historiallinen maamerkki museoineen, leipomoineen ja käsityökauppoineen. Me tosin olimme niin varhain liikkeellä, että puodit olivat vielä kiinni ja kujat muutenkin hiljaiset. Ääntä piti vain emäntä laskiämpäreineen.

Örebrossa ennätimme katsastaa ulkopuolelta myös Örebron linnan. Keskiaikainen linna on toiminut sekä vankilana että kuninkaallisten asuntona. Sisälle emme päässeet, koska olimme kukonlaulun aikaan liikenteessä eivätkä ovet olleet vielä auki. Mutta oli linna ulkoapäinkin kaunis katsella, kuten myös sen ympäristö.

Falun

Faluniin köröttelimme Lillehammerista. Pitkän ajopäivän jälkeen puhti oli aika lailla poissa, mutta Falunin kuparikaivoksella tuli pistäydyttyä ja samalla myös opittua, mistä tulee Falunin punainen punamultamaali. Olisihan sen nokkelampi saattanut muutoinkin päätellä, vaan eipä ole tullut itse aiemmin ajateltua. Melkoinen monttu tuo kaivos on ja porautuu pitkälle maan uumeniin. Kaivokseen sisällekin olisi päässyt, mutta se jäi meiltä tällä kertaa kokematta.

Toki myös täällä piti katsastaa MM-mäki, josta ei nyt sen kummempaa kuvaa tullut napattua kuin tuo kaivoksen museon ikkunasta otettu. Lisäksi tietenkin oli käytävä ihastelemassa Falunin punaisia puutaloja.

Kaupunki tarjosi myös muuta kaunista katseltavaa, mutta meillä painoi jo uni silmiä ja hotelli Bergmästarenin sängyt kutsuivat. Tässä hotellissa illallinen kuului hintaan ja majoitus kaikkinensa oli hintansa väärti. Ainoana miinuksena voi pitää sitä, että parkkipaikka olisi pitänyt ymmärtää ennakkoon varata. Maksullinen tosin sekin paikka olisi ollut.

Gävle

Etukäteen olin ajatellut, että vain ajamme Gävlen läpi, mutta tännehän olisin voinut jäädä asumaan, vaikka emme juuri muuta ehtineet nähdä kuin Gamla Geflen ja Gävlen version Venetsiasta. Gamla Geflen idylliseen puutaloalueeseen ihastuin ikihyviksi.

Viihtyisältä vaikutti tämä osittain vielä rakeilla oleva Gävlen Venetsiakin.

Uppsala

Gävlestä ei olisi malttanut lähteä, mutta niin vain oli jatkettava eteenpäin kohti Uppsalaa. Kun reissukohteista lähes joka puolella muualla Osloa lukuun ottamatta oli ollut varsin unelias tunnelma, Uppsalan keskustassa riitti vilskettä. Toisaalta onhan Uppsala Ruotsin neljänneksi suurin kaupunki, joten outoa olisikin ollut, jos olisi uinunut unessa.

Pyörähdimme aluksi vanhassa Uppsalassa, joka tällä kertaa ei tarkoittanut ihania vanhoja rakennuksia vaan outoja kumpareita. Nyt mentiin ajassa kauas taaksepäin 400−500-luvuille, jolloin tällä paikalla vietettiin pakanallisia juhlia. Kumpuja pidettiin aiemmin Ruotsin ensimmäisten kuninkaiden hautoina, mutta tämä lienee höpöjuttuja.

Uppsalan linna tuli myös katsastettua. Kävimme sisälläkin siinä toivossa, että olisimme päässeet hellettä pakoon. Linnan museotilaan pääsi ilmaiseksi, mutta kuumuuteen sieltä ei apua löytynyt. Näyttely kertoi enemmän elämästä jota Uppsalan linnassa ja sen ympäristössä on eletty kuin esitteli itse linnaa.

Aikaa jäi vielä jäätelöihin ja pieneen kävelyyn kävelykadun ja tuomiokirkon kulmilla. Ei se hullummalta tämä Uppsalakaan näyttänyt.

Norrtälje

Jos Gävle sulatti sydämen, niin teki myös Norrtälje, jolta en ennakkoon odottanut oikeastaan yhtään mitään. Tämä entinen kaupunki, nykyinen kuntakeskus hurmaa 1700−1800-luvun aikaisella puutaloasutuksellaan ja jokimiljööllään.

Norrtäljeen voisi joskus tulevaisuudessa lähteä kesäistä viikonloppua viettämään. Ja nauttimaan tästä idyllistä ihan kaikessa rauhassa. Nimittäin vaikka kuinka yritin, kesälomareissustamme tuli taas varsinainen nähtävyysmaraton. Paljon tietenkin tuli nähtyä, mutta ehkä siltikin vain pintaraapaisulta, kun oli kiire taas jo mennä. Jospa joskus vielä malttaisi suunnitella lomansa kohde kerrallaan eikä ahnehtia kaikkea mahdollista mikä sattuu osumaan 300 kilometrin säteelle reitistä tai kohteesta 😀

”Terveisiä Norjasta. Terveisiä vuonolta. Tasamaiden orjasta, täällä näyttää…” ei sitten yhtään huonolta, vaikka Juicen kappaleessa niin laulellaankin. Norjasta on tullut suosikkilomakohteeni upeiden vuoristomaisemien, vuonojen ja silmiä hivelevän kauniin luonnon ansiosta. Aiemmin olemme lomailleet Keski- ja Pohjois-Norjassa ja tänä vuonna matkasimme Osloon ja Lillehammeriin. Aivan yhtä kaltevaa Oslon ja Lillehammerin seudulla ei ole kuin muualla Norjassa, mutta hienoja paikkoja näimme nytkin.

Reittimme kulki Turusta Västeråsin ja Örebron kautta ensin Osloon. Oslosta matka jatkui Lillehammeriin, josta paluumatkalla ajoimme Falunin, Gävlen, Uppsalan ja Kapellskärin kautta. Kilometrejä kertyi yhteensä noin 1480. Ja kuvia reipas tuhat 😀 Kuvaähkyn välttämiseksi teenkin oman postauksen Ruotsista, joka yllätti varsin positiivisesti. Tosin eipä siltä kuvaähkyltä taideta nytkään välttyä…

Päivä Oslossa

Osloon meille sattui pilvinen ja viileä päivä ajoittaisine sadekuuroineen, mutta se ei suuremmin haitannut. Päivi meni museoissa kierrellen ja pienellä vuonoristeilyllä fiilistellen. Museoita Oslossa onkin melkoinen määrä. Kävimme norjalaisista tutkimusmatkailijoista kertovassa Framissa, merenkulkumuseossa ja Munch-museossa. Vielä muutama vuosi takaperin meitä ei olisi museot juurikaan kiinnostaneet. Selvää museoitumista on siis havaittavissa myöhempään keski-ikään siirtymisen lisäksi 😀

Fram-museossa pääsee kurkistamaan kahteen eri tutkimuslaivaan ja kokemaan, miltä myrskyssä seilaaminen kuulostaa. Museossa on valtavasti tietoa tutkimusretkistä, joten jos aihe kiinnostaa, aikaa kannata varata reilusti. Ruuhkaankin kannattaa varautua, sillä tämä museo vaikutti vetävän turisteja. Viereisessä merenkulkumuseossa oli paljon rauhallisempaa. Aivan näiden kahden museon vieressä on myös merenkulkuaiheinen Kon-Tiki museo, joka jäi meiltä tällä kertaa tutkimatta.

Framista suuntasimme Oslon kaupungintalon kulmille ja hyppäsimme sen edustalta pienen purjepaatin kyytiin. Kaksituntisen vuonoajelun aikana nähtiin muun muassa Akershusin linna, oopperatalo, Munch-museo sekä somia mökkikyläsaaria ja uimakoppeja mereltä käsin.

Vuonoajelulta tullessa olikin jo nälkä. Pipervikan satama-alueella ruokapaikkoja oli useampia, joista valita. Täältä sitten suuntasimme kävellen Oslon kuninkaalliselle linnalle. Sisätiloihin tutustumiseen energia ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt.

Oslo-retki jatkui autolla. Siirtyminen konserttitalon parkkihallilta Munch-museon liepeille oli jossain määrin hermoja riipivä. Navigaattori oli hämmennyksissä ja sekaisin tunneleiden vuoksi. Pääsimme kuitenkin mukavassa iltapäiväruuhkassa lähelle määränpäätämme ja jollain onnenkantamoisella osuimme yhteen parkkihalliin, jota Google Maps ei vielä tunnistanut.

Vaikka taide ei kiinnostaisikaan, suosittelen ehdottomasti Munch-museossa vierailemista, ihan jo erikoisen rakennuksen itsensä vuoksi. Museorakennuksen ylimmistä kerroksista on myös hienot näkymät kaupunkiin sekä viereiseen oopperataloon. Varsin erikoinen sekin. Museon ympärille on lisäksi rakentunut ”Norjan Venetsia”.

Munch-museon valtavaa taidekokoelmaa ihmeteltyämme olimme jo aika puhki ja valmiita palaamaan hotellille. Matkalla poikkesimme kuitenkin vielä Vigelandin puistossa. Munch-museon ohella uskomaton kohde sekin.

Hotellimme Voksenåsen sijaitsi Holmenkollenilla, joten upea mäkihyppytorni oli ihan matkan varrella. Vaikutuksen tekivät myös mäen rappusissa juosseet kuntoilijat. En enää ihmettele norjalaisten ylivoimaa hiihdossa, jos tavallisetkin norjalaiset pitävät kuntoaan yllä moisissa mäkitreeneissä!

Voksenåsen hotelli on Norjan valtion kiitokseksi sodan aikaisesta avusta Ruotsin valtiolle lahjoittama. Vuonna 1960 valmistuneessa hotellissa alkoi jo ajan patina näkyä ja sijaintikin oli kaupunkiin nähden syrjäinen, mutta maastoon sulautuva viherkattoinen rakennus lienee arkkitehtuurista kiinnostuneille nähtävyys. Hotellin läheisyydestä kulkee normaalisti juna kaupunkiin, mutta nyt raiteilla tehtiin parannustöitä ja junayhteys oli poikki.

Kistefos ja Lillehammer

Taidetta, museoita, erikoisia rakennuksia ja mäkihyppytorneja sisältyi myös Lillehammerin päivään. Matkalla Lillehammeriin koukkasimme Kistefos-museon kautta. Nykytaiteesta emme kumpikaan ymmärrä hölkäsenpöläystä, mutta museon erikoinen muoto houkutteli meidät paikalle. Ja olihan tämä jännästi vanhaa sellu/paperitehdasmiljöötä nykytaiteeseen yhdistävä kokonaisuus näkemisen arvoinen.

Paljon nähtävää oli Lillehammerissakin Olympia puiston lisäksi. Holmenkollenin mäelle Lillehammerin mäki tosin ei vetänyt vertoja.

Maihaugenin ulkoilmamuseossa esitellään norjalaista maaseudun ja kaupungin kotielämää 1400-luvulta nykypäivään. Noin kolmen tunnin ajamisen jälkeen meille olisi siinä helteessä riittänyt vähän vähempikin määrä katseltavaa, mutta kaikkinensa vallan hieno nähtävyys.

Lillehammerin keskustakin kävelykatuineen ja solisevine puroineen oli varsin sympaattinen.

Yöpaikkamme Aksjemøllen oli soma boutique-hotelli aivan keskustassa. Missään aiemmin en ole päässyt hienompaan miljööseen hotelliaamupalaa nauttimaan kuin tässä hotellissa, jonka vieressä virtaava puro tuo ihan oman tunnelmansa syömiseen.

Lillehammerista matkamme jatkui siis Ruotsin Faluniin, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa. Kaikkinensa voin todeta, että Norja ei pettänyt tälläkään kertaa, vaikka maisemat eivät aivan yhtä komeat olleetkaan kuin Keski- ja Pohjois-Norjassa ja vaikka Oslo-päivään hiukan huonompaa keliä osuikin. Norjaan voisin palata aina vain uudestaan ❤

Ylen kolumnisti Laura Friman kertoi perjantaina (13.8.) julkaistussa kolumnissa https://yle.fi/aihe/a/20-10001092 saavansa nokkosihottumaa lähimatkailusta. Railakas tuuletus Suomen surkeudesta matkailumaana olisi voinut olla jopa hauska, jos vain sattuisi jakamaan Frimanin kanssa edes yhden huonon kokemuksen. Vuohenjuustosta olen melkein samaa mieltä, mutta se on pahaa tarjoillaanpa sitä jossain surkeassa kuppilassa Etelä-Helsingin ulkopuolella tai sitten kolmen tähden Michelin ravintolassa Japanissa. Kotiseutumuseoistakin jaan Frimanin liioitellun ja tahallisen kärjistetyn näkemyksen, mutta kaikesta muusta kolumni lähinnä paljastaa, että Friman on joko vieraillut väärissä kohteissa tai hänen asenteensa estää häntä nauttimasta kotimaanmatkailusta.

Friman väittää yrittäneensä, mutta yritys ei auta, jos asenne on ”pielessä”. Pielessä se on silloin, kun vertaa Turun linnaa Euroopan linnoihin, Lapin tuntureita Norjan vuonoihin, Rauman vanhaa kaupunkia New Yorkiin tai ABC:n muovipussiin pakattua juustosämpylää Pariisin kuppiloiden croisantteihin.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Matkailuelämys riippuu täysin omasta asenteesta ja siitä, mitä matkaltaan haluaa. Kiistatta Suomen matkailukohteet ovat kohtuullisen valjuja, jos niitä ulkomaan kohteisiin vertailee. Esimerkiksi Aurajoki ei ole mikään Amazon tai Tonava, mutta sen rannoilta on sivistys ja hyvinvointi Suomeen levittäytynyt. Pitääkin olla kiinnostunut oman maan historiasta ja omista juurista, jotta osaa viehättyä kotiseutumuseoiden annista tai rakastua Rauman vanhaan kaupunkiin. Pitää osata antaa arvoa yritteliäisyydelle, tuotteliaisuudelle, keksiäisyydelle ja omintakeisuudelle, jotta hämmästyy ja hurmioituu vaikkapa Alpo Jaakolan patsaspuistossa eikä kaipaa Louvren taidemuseoita. Pitää ottaa kanssaihmisten junttius huumorilla ja hyvänä oppina itselle, jotta heidän kanssaan pystyy majoittumaan samalle Tuurin caravanalueelle. Pitää maistaa kotimaisen mansikan makuvivahteet, ettei kaipaa maailman mausteita. Kaikkinensa pitää osata vaikuttua vähemmästä kuin pilvenpiirtäjistä tai pyramideista ja unohtaa, että jossain päin maailmaa kaikki on paljon suurempaa ja ihmeellisempää.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Sen, että haluaa nähdä ja kokea maailman ihmeet, ei tarvitse sulkea pois sitä, että pitäisi myös kotimaan matkailusta. Kuinkahan monessa muussa tämänkokoisessa maassa esimerkiksi luonto on yhtä monimuotoinen ja maisemat eri puolilla maata tyystin erilaiset? Minulle kotimaa kelpaakin sellaisena kuin se on, eikä minun lomaani vaikkapa Utössä pilannut mikrotasoinen lounas. No toisaalta, minä en olekaan mikään kulinaristi. Nahistuneet juustosnacksit käyvät suuresta herkusta. Mutta kuten todettu, jokainen asettaa vaatimukset lomalleen omista lähtökohdistaan. Yhdelle riittää, että pääsee paikkoihin, joissa ei ole ennen käynyt. Toinen nauttii lomastaan vain, kun kaikki on tuttua, turvallista ja helppoa. Kolmansille jokaisen yksityiskohdan pitää olla kohdillaan ja neljänsille vain kaukomatka tarjoaa elämyksiä.

• 

• 

• 

• 

• 

Itse en kaipaa kovin eksoottisiin kohteisiin. Ikuinen haaveeni on päästä Islantiin, mutta eipä paljon sen kauemmas. Kotimaan matkailussa mukavinta on turvallisuus. Aivan riittävää jännitystä tulee jo siitä, ennättääkö ajoissa yhteysalukselle ja mistä löytyy lähin vessa. Kuluneen kesän kotimaisiin lomakohteisiin olen täysin tyytyväinen. Ainut pettymys on, että aikataulun laadimme taas liian tiukaksi ja monissa kohteissa ehdimme vain pyörähtää.

• 

• 

• 

• 

•