Marika Timonen

Eräs haave toteutui pääsiäisenä, kun puolison kanssa astuimme Kirkkoniemellä (Kirkenes) laivan kyytiin ja seilasimme pitkin Norjan rannikkoa Bergeniin. Historiallinen Hurtigruten (”Norjan rannikon pikajuna”) reitti kulkee Kirkkoniemeltä Vuoreijan (Vardø), Hammerfestin, Tromsøn, Lofoottien ja Trondheimin kautta Bergeniin pysähdellen monissa muissakin reitin varrelle olevissa rannikkokylissä. Omia suosikkejani näistä olivat ehdottomasti Lofoottien Svolvær ja jäämereen rajoittuva Vuoreija sekä Trondheim ja Bergen.

Matkasimme Kristina Cruisesin kuuden päivän risteilyllä (1.−7.4.), johon sisältyi risteilyn lisäksi menolento Helsingistä Ivalon kautta Kirkkoniemelle, paluulento Bergenistä, hotelliyö Bergenissä, aamupalat, yhteiset lounaat ja illalliset sekä suomalaisen matkanjohtajan palvelut. Matka taittui Havila Voyages varustamon vuonna 2023 liikennöinnin aloittaneella Havila Polluxilla, johon mahtuu 680 matkustajaa. Pukukoodi laivalla oli oikeasti rento, illallisellekin kelpasi farkuissa, hupparissa ja tennareissa.

Vuoreija

Hurtigruten sai alkunsa jo vuonna 1893, mutta edelleen se on tärkeä ja monin paikoin maantieyhteyksiä nopeampi yhteys Norjan rannikkokaupunkien ja -kylien välillä. Reitillä kulkevat laivat eivät kuljeta vain turisteja, vaan myös paikallisia ihmisiä ja tavaroita.

Kirkkoniemestä lähdettäessä ensimmäinen satama ja pysähdyspaikka on Vuoreijassa, jossa meillä oli mahdollisuus pikaiseen piipahdukseen maissa. Alle 2000 asukkaan kylässä on pysähtynyt ja rappioromanttinen tunnelma. Ehdimme kierrellä vain sataman välittömässä läheisyydessä, mutta jokin tässä hiljaisessa, rapistuneessa ja jäisen tuulen syleilemässä kylässä viehätti aivan erityisesti. Tänne olisi suonut pikkuisen pidemmänkin pysähdyksen.

Hammerfest ja Tromsø

Vuoreijasta lähtiessä päivä alkoi painua iltaan ja edessä oli myrskyinen yö. Useisiin eri satamiin tehtävien pysähdysten ansiosta avomerellä ei seilata pitkiä aikoja kerrallaan, mutta siitäkin huolimatta yöunet keinuvassa laivassa jäivät katkonaisiksi. Aamupäivällä tuuli vielä yltyi siinä määrin, että jouduin turvautumaan matkapahoinvointipilleriin. Hammerfestiin saapuessa olo olikin koko lailla nuutunut ja huojuva.

Olemme käyneet Hammerfestissa aiemmin kesäaikaan. Nyt tämä kesällä vilkkaalta tuntunut kaupunki oli keväisen kylmä ja harmaa, ja kiirastorstain ansiosta hipihiljainen. Liikkeellä taisi olla lähinnä turisteja, sillä Norjassa myös kiirastorstai on pyhäpäivä ja pääsiäisen aikaan norjalaiset suuntaavat mökeilleen hiihtämään.

Sataman läheisyydessä tehdyn lyhyen köpöttelyn aikana silmään ei osunut mitään erityisen mielenkiintoista tai mieleenpainuvaa. Lähinnä tuli mieleen, että Hammerfest saattaa olla kuten moni Suomen kaupungeista, ihan kiva kesäkaupunki. Tosin eipä minulla siitä kesäisestä käynnistäkään mitään kohokohtaa ole jäänyt mieleen.

Hammerfestista matka jatkui kohti Tromssaa. Tuuli alkoi tyyntyä, mutta sää oli muuten pilvinen ja suttuinen joten mahdollisista mahtavista maisemista näimme vain aavistuksen. Toisaalta uni painoi siinä määrin silmäluomia, että oli myös pakko antaa periksi ja ottaa päiväunet.

Tromssan satamaan saavuimme vasta hieman ennen puolta yötä. Täälläkin olisi voinut käydä maissa, mutta eipä meitä yöjuoksu innostanut. Näimme siis vain öisen kaupungin valot ja nettikuvista päätellen paljon jäin näkemättä. Tänne ehkä täytyy tulla toiste, valoisaan aikaan.

Risøyrenna ja Stokmarknes

Kolmas risteilypäivä oli yhtä maisemailotulitusta. Pilvetkin sopivasti väistyivät ja tekivät tilaa auringolle.

Aamulla seilasimme läpi keinotekoisen kanavan, Risøyrennan. Vuonna 1922 avattu kanava on rakennettu merenkulkua helpottamaan räjäyttämällä ja ruoppaamalla matalaa salmea. Lumipeitteisten vuorten kehystämä kanava matalikkoineen kimmelsi kevätauringossa kauniin turkoosina.

Kanavalta matka jatkui Stokmarknesiin, josta koko Hurtigruten on saanut alkunsa. Täältä kapteeni Richard With lähti purjehtimaan kohti pohjoista reitille, jota moni muu piti liian vaarallisena ja vaikeana säännölliseen liikenteeseen. Satamassa onkin Hurtigruten museo, jonne on museoitu yksi reitillä kulkeneista aluksista, höyrylaiva MS Finnmarken.

Tällä kertaa jätimme museoon tutustumisen väliin. Kenties olisi kannattanut maissaoloaika kuitenkin museoon käyttää, sillä Stokmarknes ei muutoin tarjonnut paljoakaan sanottavaa. Sen sijaan maininnan arvoinen on ”peikkojuoma”, jota laivan kannella myytiin Stokmarknesista lähtiessä. Melkoinen peikko varmaankin pitää olla, jos tästä omenapohjaisesta tujusti inkiväärillä maustetusta juomasta nauttii. Hetken aikaa ei kylläkään kylmä tullut liki, kun juoma poltteli suussa ja kurkussa.

Raftsundet ja Trollfjord

Stokmarknesin jälkeen saavuimme Lofootit ja Vesterålenin erottavalle kapealle salmelle, Raftsundetiin, josta erkanee sivuhaara Trollfjordiin. Raftsundetissa vuoret nousevat korkeina ja jyrkkinä kummallakin puolella salmea. Laiva tavallisesti tekee myös pyörähdyksen vieläkin kapeammassa Trollfjordissa, mutta tällä kertaa se ei ilmeisesti lumivyöryvaaran vuoksi onnistunut. Laiva kuitenkin pysähtyi sivuhaaran suuaukolle, joten saimme aavistuksen siitä, millaista taiturointia laivan kapteenilta vaaditaan vuonossa kulkemiseen.

Salmi oli koko 25 kilometrin matkalta uskomattoman kaunista katseltavaa. Asuapa näissä maisemissa.

Svolvær

Lofooteille Svolværiin saavuimme illansuussa auringon laskiessa. Olisin jo saapuessa halunnut sännätä laivan kannelle kameroineni, mutta harmikseni saapuminen osui juuri illallisaikaan, jota tosin pikkuisen oli aikaistettu juuri tämän pysähdyksen vuoksi. Onneksi aurinko ei ihan kokonaan ehtinyt laskea ennen maihin pääsyä.

Svolværissa saimme pienen, mutta sitäkin maistuvamman maistiaisen Lofooteista. Jo pelkästään satama-alue vanhoine ja uusine rakennuksiin ja veneineen sekä veden pinnasta heijastuvine vuorineen hurmasi minut täysin. Ja miten paljon vielä jäi näkemättä? Tänne on ehdottomasti päästävä vielä uudelleen.

Svolværista lähtiessä kohtasimme sisaraluksen, minkä johdosta laivalla laitettiin hulabaloo pystyyn. Väki kokoontui kummankin laivan kannelle hurraamaan ja Norjan lippuja heiluttamaan laivojen kansi- ja konemiehistöjen suihkuttaessa toistensa päälle vesiletkuilla vettä. Kumpi tämän kisan sitten mahtoikaan voittaa, epäilen, että kummallakin laivalla kerrotaan omaa tarinaa.

Yön jo tummuessa saimme vielä taivaallisen huipennuksen ikimuistoiselle päivälle. Revontulten loimutessa matka jatkui kohti Norlandia.

Brønnøysund

Aurinkoisen maisemailoittelupäivän jälkeen oli vuorossa taas pilvisempi ja jossain määrin raukea päivä. Iltapäivällä pääsimme käymään maissa Brønnøysundissa. Kovasti hiljainen oli tämäkin noin 5000 asukkaan kaupunki. Ilmeisesti täältäkin olivat asukkaat pääsiäisen viettoon lähteneet.

Brønnøysundin läheisyydessä on Torghatten vuori, johon eroosio on nakertanut reiän ja jonka läpi kulkee kävelyreitti. Sitä pitkin emme nyt päässeet kävelemään, vaan oli tyytyminen laivan kannelta tuon rei’än tähyilemiseen.

Trondheim ja Kristiansund

Yöllä tuuli ja keikutti jälleen, joten oli vähällä, ettei Trondheimissa tehnyt mieli vain kääntää sängyssä kylkeä. Etenkin, kun olemme myös Trondheimissa aiemmin käyneet, ja varsinkin, kun maihin piti lähteä kello 6.30 aikaan ennen aamupalaa. Onneksi kuitenkin saimme itsemme liikkeelle.

Kävelykierros kaupungissa jos ei nyt varsinaisesti piristänyt, niin sykähdytti. Niin paljon kaikkea kaunista katseltavaa. Ja harmi, niin vähän aikaa.

Trondheimista matka jatkui Kristiansundiin. Aamuaurinko ehti matkan varrella vaihtua sateeksi. Sade lässäytti aika lailla tunnelman ja kuvatkin jäivät vaisuiksi, kun maihinmenoa odotellessa en merenkäynnistä väsähtäneenä viitsinyt ottaa kameraan teleobjektiivia.

Piipahdus maissa jäi myös puolijuoksusuoritteeksi. Aavistus kuitenkin saatiin, että täällä voisi toistekin käydä. Kuten nettikuvien perusteella Ålesundissakin, jossa laiva pysähtyi keskiyöllä ja joka jäi kokonaan näkemättä. Sillä hetkellä nimittäin vielä uinuimme unessa, mutta ei enää hetkeä myöhemmin.

Viimeisenä risteily-yönä saimme ”nauttia” Dave-myrskyn liepeistä ja rippeistä. Merenkäynti ei ollut ehkä ihan niin kovaa kuin ensimmäisenä yönä ja sitä seuraavana aamuna, mutta kovin katkonaiseksi jäi uni jälleen röykytyksen vuoksi. Vielä neljä päivää myöhemmin minua huimasi ja huojutti.

Bergen

Bergeniin saavuimme hyvissä ajoin iltapäivällä, mutta kärsimättömälle luonteelleni yhteinen kiertoajelu tuntui liian aikaa vievältä. Myös hotelli-illallinen oli pettymys ja jos olisin sen tiennyt, olisin mieluummin käyttänyt aikani kaupungilla vaellellen.

Yleisesti ottaen yhteiset ruokailut laivalla olivat, toisin kuin etukäteen pelkäsin, varsin mukavia. Ruokakin oli enimmäkseen kohtuullisen hyvää, vaikkakin tällaiselle henkisesti ruokarajoitteiselle fine dining -tyyppiset ruokalistat olivat ajoittain vähän haastavia. Ja ruokaa oli vähintäänkin riittävästi, vaikka viimeisinä päivinä alkoi jo tulla ikävä koti- ja roskaruokaa. Mutta hotelli-illallista ei voi parhaalla tahdollakaan kehua. Aamiainen sentään oli hyvä.

Bergeniä tosiaan olisi mielellään kiertänyt omatoimisesti, kun siihen periaatteessa olisi ilman kiertoajelua ja illallista ollut ihan hyvin aikaa. Mutta ymmärrän toki, että se kai ei oikein ole ryhmämatkan idea. Ja ehdimmehän me nytkin paljon nähdä. Bergen vain oli jäänyt jo aiemmalla lomareissullamme kaihertamaan, kun silloin meillä ei ollut tätäkään vertaa aikaa kaupunkiin tutusta. Ja ehkä toistaiseksi vielä olen enemmän omatoimi- kuin ryhmämatkaaja, se tuli todettua.

Bergenissä viehättää erityisesti historiallinen kerrostuma. Unescon maailmanperintökohde, hansakauppiaiden Bryggen tietenkin on viehättävä, mutta niin on koko keskustan alue vanhoine rakennuksineen.

Ehdimme pikaisesti ihastella kaupunkia myös lintuperspektiivistä, kun iltasella illallisen jälkeen pistäydyimme Fløibanen-köysiradalla. Ylhäältä kukkulalta oli varsin hulppeat näkymät ja täältä myös avautuu mahtavat retkeilymaastot. Melko selvää, että kolmaskin reissu Bergeniin taitaa tarvita tehdä.

Yhteenvetona Hurtigruten-risteilystä sanoisin, että reissu oli upea ja ehdottomasti myrskyvalvomisten arvoinen. Aikatauluihin ja ruokailuihin olisin toivonut enemmän vapautta ja väljyyttä, mutta ymmärrettävästi reittiliikenteessä aikatauluja ei voi järjestää jokaisen oman mielen mukaan. Ja arvostan sitä, että ruokailuissa on pyritty minimoimaan hävikkiä välttämällä seisovia pöytiä.

Itselle vielä omatoimimatkailu on mieluisampi vaihtoehto, mutta ryhmämatkustamisessa on puolensa. Matkustaminen oli helppoa ja vaivatonta, kun kaikki oli valmiiksi mietitty ja suomalainen matkanjohtajakin oli tukena ja turvana. Meille osui matkaseuraksi myös oikein mukava ryhmä.

Sää on se mikä se on, eikä sille kukaan mitään mahda. Ja itsepähän valitsimme ajankohdaksi oikukkaan kevään. Norjan maisemat sikstoiseen ovat upeat säässä kuin säässä.