Ennen kuin seuraava kesä on lähempänä kuin mennyt, pistelläänpä kesä 2026 pakettiin. Kesä sai dramaattisen aloituksen, kun mökkisaaressamme syttyi 10 hehtaaria polttanut maastopalo. Kotoa käsin jännitimme, missä päin saarta palo riehuu ja minne asti se tuulen painama kulkeutuu.
Lähimmillään palo oli mökiltämme linnuntietä noin puolen kilometrin päässä. Onneksemme tuuli työnsi paloa mökiltämme poispäin. Onneksi kenenkään muunkaan mökit tai talot eivät jääneet tulen nielemiksi. Pelastuslaitos hoiti työnsä hienosti ja sai suojattua tulen uhkaamaksi joutuneen vanhan maatilan ulkorakennuksenkin. Maastopalon reunasta tähän rakennukseen jäi alta 50 metriä.
Vaan kylläpä säikytti pahanpäiväisesti. Kuiva kevät ja syrjäinen, vaikeapääsyinen sijainti olisivat voineet tarjota olosuhteet paljon pahempaankin. Saamme täällä Suomessa olla onnekkaita, kun muun maailman hirmuhelteet meidät tänä kesänä kiersi ja kun vielä toistaiseksi yhteiskuntamme on tällaistenkin varalle hyvin varautunut.
Kesäkuu meni vielä pitkälti töiden merkeissä eikä tarjonnut mitään erityistä mainittavaa tai kuvattavaa. Naapurisaaren ilves tosin kävi meidänkin saaresta pyörähtämässä ja jätti käynnistään ”aavistuksen” riistakameraan.
Ilvekset tosiaan ovat tulleet ”mökkimaillemme” ilmeisesti jäädäkseen. Muutama vuosi sitten tehtiin ensimmäiset havainnot ja mekin löysimme todennäköisesti ilveksen tappaman peuran luurangon ihan oman mökkimme läheltä. Viime vuodesta alkaen havaintoja ilveksestä on tehty tihenevään tahtiin ja lenkkipolkujen varrelta on löytynyt silloin tällöin peurojen luita. Nyt alkusyksystä naapurisaaressa saatiin kuvattua neljä ilvestä samalle videokuvalle. Mielestäni näytti, että siinä oli kaksi pienempää ja kaksi isompaa kissaa. Kunpa niiden nyt annettaisiin olla ja elää rauhassa ❤ Syötävä niiltä ei ainakaan ihan heti lopu kesken, sen verran peuroja/ kauriita saarissa asustelee.
Heinäkuun puolivälissä koitti vihdoin loma. Tänä vuonna lomareissu oli festaripainotteinen. Festareilla ei ollakaan käyty aikoihin ja taas käytiin, peräti kolmella ei festarilla: toukokuussa kotikylällä Thrash to Dust ja lomareissulla Rokki Raikaa Tampereella sekä Pyhä Unplugged.
Pyhä Unplugged oli varsinainen matkakohde ja muu rakentui vähän sen ympärille. Mies huomasi puolivahingossa, että Tampereella on Steve ’n’ Seagulls, joka on pitkään ollut ”toivelistalla”. Vietimme Tampereella ystäväpariskunnan kanssa leppoisan viikonlopun, eikä Steve ’n’ Seagulls pettänyt. Festareille itsessään en ollut ymmärtänyt, että olisi pitänyt vähintäänkin pukeutua mustiin 😀 Ihmiset olivat sonnustautuneet kuin Tuskaan. Tuntui, että erotuimme kuin huutomerkit porukasta tavallisissa kesävaatteissa.
Festaroinnin lisäksi tuli pikkuisen pyörähdettyä kaupungillakin, ihan oikein ratikallakin ajelimme. Tampereelta matka jatkui Lempäälän asuntomessujen, Kristiinankaupungin, Raippaluodon ja Raahen kautta Pyhälle. Asuntomessujen anti oli ”ahdas”. Päällimmäisenä mieleen jäi pienet makuuhuoneet, talosta toiseen toistuvat samanlaiset sisustukset ja joka nurkalla väijyvät liittymäkauppiaat. Koko asuntomessukonsepti pitäisi mielestäni räjäyttää, jotta messuista olisi kävijälle iloa. Ensinnäkin pyrkisin siihen, että alueella on eri elämänvaiheessa olevien erilaisten perheiden asuntoja. Toiseksi jättäisin talot messujen ajaksi eri vaiheisiin, jotta pääsisi tutustumaan myös rakenteellisiin ja talotekniikkaan liittyviä ratkaisuihin eikä pelkästään siihen, mitkä maljakot ja värit ovat nyt in. Ja kolmanneksi, ne liittymäkauppiaat kieltäisin tai laittaisin laitimmaiseen nurkkaa.
Kristiinankaupunki on yksi ehdottomista suosikeistani, jos puhutaan vanhoista kaupungeista ja puutalokortteleista. Se on myös parhaiten säilyneitä puutaloalueita. Osa taloista on peräti 1600-luvulta. Näistä taloista pidetään lisäksi hyvää huolta, joten ne todellakin ovat ilo silmälle, pastellisävyissään ja punamultamaalissaan kuin vaahtokarkkia.
Jos Kristiinankaupungissa aikoo majoittua, suosittelen Eleonora bed & breakfastia.
Raippaluoto oli jossain määrin eksoottinen kokemus: syrjäinen sijainti saarella, mutta silti komean kokoisia pytinkejä. Ei siis mikään vaatimaton kalastajasaari. Yövyimme Björkössä Merenkurkun majatalossa, joka puolestaan ulkoisista komeista pohjalaispuitteista huolimatta tarjosi melko vaatimattoman yösijan aitassa. Me olimme ehkä vähän liian keski-ikäisiä ja keskiluokkaisia siihen ympäristöön 😀 Mutta boheemit hipit varmastikin viihtyvät 😉
Raippaluodon jälkeen oli tarkoitus tehdä meriretki Maakallaan. Se valitettavasti jäi kovan tuulen vuoksi tekemättä. Jos olisimme ajoissa hoksanneet, olisimme voineet yrittää päästä mukaan Tankarin retkelle, jota tuuli ja vesisade eivät estäneet. Emme hoksanneet, joten ennätimme Kokkolaan juuri vilkuttamaan nenämme alta merelle lähteneelle paatille.
Aikaa jäi siis enemmän Raahen katseluun, mutta aika äkkiä tuo oli kierretty. Raahen vanha kaupunki ei selvästikään ole yhtä pitkäikäinen kuin Kristiinankaupungin, eikä rakennuksista ole huolehdittukaan samalla pieteetillä. Yleisilme vanhassa kaupungissa olikin vähän surumielinen ja nukkavieru. Tai sitten se johtui sateisen harmaasta kelistä.
Majapaikkamme Langin Kauppahuone oli joka tapauksessa valloittava ❤ Se oli kauniisti kunnostettu entisajan romanttiseen henkeen ja kaikin puolin viehättävä kahviloineen ja myymälöineen.
Pyhä Unplugged ylitti kaikki odotukset. Tai oikeastaan, minulla ei ollut sen kummempia odotuksia. Joka tapauksessa festari teki lähtemättömän vaikutuksen. Ellinooran keikka Aittakurussa oli huikea, Egotripinkin vaikuttava, vaikka kumpikaan ei kuulu ihan niihin omiin suurimpiin suosikkeihin. Ilmaiskeikat yllättivät täydellisesti: Jaakko Laitinen & Väärä raha ja paikallinen bändi, amerikansuomalaista siirtolaismusiikkia soittanut Kummitsoiva saivat meidät niin ihastuksiin, että kävimme ensiksi mainitun keikalla jo Turussakin. Ja sehän se vasta mahtava kokemus oli. Tarvinnee vielä erikseen mainita, että kummankaan keikalle emme taatusti olisi muissa olosuhteissa eksyneet, sen verran erilaista musiikkia, mitä muuten tulee kuunneltua.
Hyvän musiikin lisäksi parasta Pyhä Unpluggedissa on, että sieltä puuttuu kaikki festarihässäkkä ja krääsä. Keikkojen välissä voi nauttia luonnosta ja retkeillä, eikä tarvitse katsella tai kuunnella kenenkään örvellystä. Tänne menemme varmasti toistekin, kenties jo parin vuoden päästä, kun tapahtuma täyttää 30 vuotta.
Lomareissun jälkeen edessä oli valokuvanäyttelyni. Hieno, opettavainen ja antoisa kokemus sekin. Ilmeisesti näyttelystä myös pidettiin.
Kesän päätti jo perinteeksi tulleet venetsialaiset ystävien kanssa. Melkein naurattaa, että joka kerta on ollut kökkö keli eikä ole paljon tulia tarvinnut sateessa sytytellä. Tämän vuoden sää oli pohjanoteeraus: niin kova tuuli, että purjeveneilevät ystävämme joutuivat tulemaan yhteysaluksella. Eihän se tuuli purjehtimista varmaankaan olisi haitannut, mutta laiturissa vene olisi ollut kovilla, kun tuuli puhalsi tietystikin kaikkein pahimmasta suunnasta. Mutta tuulesta ja sateesta viis, hauskaa meillä silti oli 🙂
Vastaa