Viimeistään Vain elämää -ohjelman 11. tuotantokauden viimeisen varsinaisen jakson päätyttyä monet toimittajat kilvan riensivät kertomaan olleensa tämän kauden artistikattauksen suhteen väärässä. Kaikella kunnioituksella kollegoita kohtaan, tämä oli ilmeisesti turvallinen ja mukava aihepiiri osoittaa olevansa vain ihminen eikä kaikentietävä 😉 Toimittajakunnalle kun oman erehtyväisyyden tunnustaminen on välillä jokseenkin vaikeaa. Mutta ei tämä onneksi ole vain meidän toimittajien helmasynti, samaan sortuvat muun muassa opettajat, poliisit ja lääkärit.

Minulle mahdollinen väärässäoleminen ei ole mikään ongelma, koska hyvin harvoin olen väärässä, jos silloinkaan 😉 Tällä kertaa pääsen myös sanomaan, että minulle ei ollut mikään yllätys, että Vain elämää 11. tuotantokausi oli menestys. Eikä se mistään koronasta johdu, kuten eräässäkin analyysissa pohdiskeltiin. Se johtui muun muassa siitä, että kerrankin artistikattaukseen oli valikoitunut myös muusikoita, joiden edustamassa genressä ja joiden persoonassa on särmää.

Aivan totta, että aiemmilla kausilla on ollut suurempia hittejä tehneitä upeita muusikoita, joiden taustat ja nousu tähdiksi ovat mielenkiintoisia tarinoita. Hirvensalmen pöydän ääressä on aiemmilla kausilla todellakin istunut artisteja, joiden lahjakkuus häikäisee. Mutta kaikkien, Toni Wirtanen ja räppärit mukaan lukien, musiikki on ollut niin sanotusti salonkikelpoista ja kriitikoidenkin ylistämää. Ja nyt sitten Hirvensalmelle asteli Klamydian Vesku Jokinen, jonka musiikkia ei takuulla yksikään itseään kunnioittava kriitikko tai musiikkitoimittaja suostu kiittelemään.

Tämän kauden viehätys perustui myös siihen, ettei nyt yritettykään vääntää megahittejä uuteen uskoon, vaan artistit olivat löytäneen toistensa laajasta tuotannosta myös vieraammaksi jääneitä kappaleita, joista tekivät aivan kuin omia kappaleitaan. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Herra Ylpön Ressulta esittämä Pilvenpiirtäjä nukkuu ja Vesku Jokisen Jannika B:ltä esittämä Aplodit mulle. Itselleni tämä sapluuna toimi paremmin, sillä isot hitit ovat vain liian suuria coveroitavaksi.

Muisto vain jää

Olen seurannut Vain Elämää sen alusta alkaen. Lähes kokonaan katsomatta ovat jääneet vain Espanjassa kuvatut kaudet, joista ensimmäisen kappalekoosteita kuitenkin tulin katselleeksi. Kesken jäi myös yhdeksäs tuotantokausi, johtuen pitkälti Lauri Ylösestä, jonka versiot saivat niskavillat pystyyn, ja Ellinoorasta, joka alkoi muistuttaa itkuvirsien itkijänaista.

Päättynyt tuotantokausi on minusta heittämällä koko ohjelmasarjan parhaimpia. Ihan vaikka vain sillä perusteella, että tältä kaudelta tulee jäämään versioita jatkosoittoon ja muistiin. Jos mietin koko ohjelmasarjan tuotantoa, pystyn kaivamaan muististani vain muutamia kappaleita ja vielä harvempaa joskus kuuntelen:

1. tuotantokausi: Eriniltä Katri Helenan Vasten auringonsiltaa ja Cheekin Mitä tänne jää (koska ovat soineet radiossa)
2. tuotantokausi: Anna Abreulta Jukka Pojan Kylmästä lämpimään (koska on soinut radiossa) ja Ilkka Alangolta Jukka Pojan Taistelun arvoinen (koska sopii minun pirtaani ja korvaani)
3. tuotantokausi: Toni Wirtaselta Paula Koivuniemen Sata kesää tuhat yötä (koska tykkään kappaleesta ja Apulannasta)
4. tuotantokausi: Antti Tuiskulta Vicky Rostin Sata salamaa (koska on soinut radiossa)
5. tuotantokausi: Chisulta Lauri Tähkän Polte (koska Chisu teki upeasta kappaleesta upean version)
6. tuotantokausi: Olli Lindholmin Robinmuunnos Lindholmin Ollie (koska arvostan huumoria ja itseironiaa)
7. ensimmäiseltä All Stars -tuotantokaudelta ei olisi mitään muistijälkeä, ellei mies olisi kaivanut jostain esiin Wirtasen Sannilta tekemää Soita mua kuin viidakkorumpua (ja totta puhuen, oikein mitään muistikuvaa ei kyseessä olevasta kappaleesta tahtonut löytyä tämänkään jälkeen.)
8. tuotantokausi: en katsonut
9. tuotantokausi: jätin kesken
10. toisessa All Stars -tuotantokaudessa kyllästyin muun muassa taiteelliseen ylitulkintaan ja Vesalan multilahjakkuuden ihasteluun.

Omat suosikkini eivät tällä viimeisimmälläkään tuotantokaudella noudata ”yleistä mielipidettä”. Minusta kovasti hypetetty Mariska on loistava sanoittaja, mutta ei kovin kaksinen laulaja. Liian ylevää, korkealentoista ja taiteellista esiintymistä minun makuuni. Yleisesti ottaen en muutenkaan ole mikään balladien tai laahaavan musiikin ystävä. Ja ehkä huumori pukee Stigiä paremmin kuin Mariskaa, Sami Kuronen ennemmin vaivaannutti kuin huvitti. Ja sai kaipaamaan alkuperäistä Klamydia-versiota, vaikka Niina Autio -biisi ei millään muotoa iske. Stigin Stigidilaatiosta muokattu Mariskalaatio oli härskiydessään kieltämättä kyllä kova.

Koko kaudelta itselleni isoimmiksi suosikeiksi nousivat Vesku Jokisen Nordinilta esittämä Huominen on sun (koska omat lapset ovat nuoria aikuisia ja oman tiensä alussa ja koska itselläni on sama punkrockasenne kuin Veskulla) ja Herra Ylpön Jannika B:ltä esittämä Aurinko (mies on sitä nyt ahkerasti soittanut ja olen itsekin alkanut pitää siitä kerta kerralla enemmän. Tämän tulkinnan shamaanihenki vetosi). Pakko on myös mainita Stigin Kuningaskobra, koska olihan se mahtava piristysruiske tähän ankeaan pimeään syksyyn ja korona-aikaan.

Toivelista

Toivottavasti Vain elämää tullaan vielä jatkossakin näkemään. Tulevaisuudessa haluaisin kuulla Battle Beastin Noora Louhimolta suomenkielisiä tulkintoja (mieletön laulaja, joka laulaa korkealta ja kovaa mutta myös matalalla raspikurkulla). J. Karjalaisen laajasta tuotannosta löytyisi useita helmiä coveroitavaksi. Mielenkiintoista olisi myös kuulla, miten Jarkko Martikaisen omintakeinen tuotanto taipuisi toisten artistien esittämäksi. Haloo Helsingin laaja ja polveileva tuotanto tarjoaisia monia mahdollisuuksia ja Elli Haloon persoonallista laulua on ilo kuunnella.

Martti Syrjä tietysti olisi ikoninen musiikkileiriläinen ja Samuli Putro kuuluisi ehdottomasti myös Hirvensalmelle. Ja lopuksi vielä esitän luultavasti kaksi mahdotonta toivetta: Anna Eriksson ja Jouni Hynynen. Erikssonista olen saanut niin hankalan ja äksyn naisen mielikuvan, että lienee turha toivo toivoa häntä Hirvensalmelle. Mutta se olisikin juuri mielenkiintoista, kun joukossa olis yksi, joka edustaa täysin omaa ajattelua. On hän toki hyvä laulajakin, ehkä hänellä on myös pehmeä puoli.

Hynysen mukana oloa puolestaan toivoisin hänen sanoitustensa vuoksi. Loistavat sanoitukset jäävät monelta kuulematta ja huomaamatta, koska örinärokki ei edusta valtavirtaa.